
Pentti piti loistavan esityksen valtuustosalissa otsikolla -Punainen lanka-. Vakuuttava ja hyvä esiintyjä. Aihe kattoi tilaisuuden otsikkona olleen Yhteiskunnan turvaverkot todella laajasti.
Esitys oli kyllä melko teoriapainoitteinen ja sitä vaivasi sama tauti kuin mistä demareita on syytetty eli teoreettisuus. Konkreettiset esimerkit toisivat entistä enemmän asiaan syvyyttä ja ihmisten hätä ymmärrettäisiin paremmin ja se mitä asioita demarit haluavat parantaa Suoemssa.
Asioiden selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen toisivat demareiden sanoman paremmin ihmisten keskuuteen ja ympärillämme leijuva elitistisyys saataisiin karistettua.
Alla esimerkki arkielämästä eli Iltalehden keskustelupalstalta 31.1.2011:
Soitin viime viikolla terveyskeskukseen unettomuuden ja ahdistuksen vuoksi. Minua neuvottiin soittamaan johonkin mielenterveyspalveluun, jollekin psykologille. Olen soittanut useita kertoja päivässä, puhelinaikanakin, mutta kukaan ei vastaa. En usko, että olen täysin kiinni todellisuudessa. Toiset ihmiset pelottavat ja suututtavat minua, enkä ole jaksanut lähteä kouluun pariin viikkoon. Minua nukuttaa koko ajan. Nukahdan tunnille, bussiin, sohvalle, joka paikkaan. En käy suihkussa kuin pakon edessä ja hampaat on ties monettako päivää pesemättä…
Copyright © Tapio Laakso 2010. All rights reserved.