
Joulu vietetty ja nasua syöty. Rauhoitin itsenikin politiikalta joulun ajaksi. Pakko ladata akkuja ja yöunia on tullut vedeltyä 9-10 tuntia joka yö.
Henkisesti tuntuu jotenkin helpottavalta kun vuosi vaihtuu, ja tuntee taas menevänsä kesää kohti. Kyllä minä talvestakin tykkään, mutta se pimeys rassaa varmaan meitä kaikkia. Vaikka aurinko on muutamana päivänä tässä joulun aikana näyttäytynytkin, niin se on ollut vain pikainen kurkistus taivaanrannassa.
Useammasta suunnasta on tullut viestiä, että ei sinne eduskuntaan ensimmäisellä kerralla pääse...hmmmm? Tuollaisesta se suomalainen sisu nousee -katsotaan vain.
Minä haluan tehdä politiikkaa niin, että sitä ymmärretään. Poliitikot ja muut virkamiehet piiloutuvat kapulakielen taakse eikä tavallinen kansa päätösten vaikutuksia ymmärrä. En sano, että se olisi helppoa, mutta aion tehdä todella parhaani.
Huomenna on tämän vuoden viimeinen päivä ja hetkeksi voi pysähtyä ja miettiä mikä oli vuoden sisältö - omalta osaltani taitaa mennä pakkasen puolelle kun välillä taisin ottaa aika raskaasti edustettavieni irtisanomisia - on kuin olisi ollut mukana eloonjäämistaistelussa. Toisaalta irtisanominen voi olla myös mahdollisuus.
Aloitetaan uusi vuosi uusin voimin ja toivotetaan lamalle hyvästit ja aletaan rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea.
Copyright © Tapio Laakso 2010. All rights reserved.