
Kirkollisvaalit lähestyvät. Onko kirkko etääntynyt ihmisestä? Mikä on kirkon asema yhteiskunnassa?
Kirkko tekee omaa työtään siitä enempää melua pitämättä. Ovet ovat auki aina kaikille. Nyky-yhteiskunnan kiire ja tapahtumat ahdistavat ihmistä. Mistä saisi helpotusta ahdistukseensa?
Kirkon työ nuorison keskuudessa Nurmijärvellä on hatunnoston arvoista. Kirkko järjestää rippileirejä ja näillä leireillä moni nuori on saanut isosena työpaikan edes hetkeksi. Isosia on jopa niin paljon, että kaikki eivät mahdu leireille. Kirkko on mukana myös vanhusten arjessa.
Kirkon toiminta on paljon muutakin kuin ristiäisiä, häitä ja hautajaisia. Muun muassa erilaisia retkiä, leirejä, kerhotoimintaa, kohtaamispaikkoja, päivätupia, konsertteja, perheneuvontaa, parisuhdekursseja, vapaaehtoistyötä ja isoskoulutusta..
Kirkkoa on viime aikoina arvosteltu jyrkästikin mielipiteistään. Olisiko kirkon aika muuttua? Perinteitä pitää kunnoittaa mutta myös uutta pitää luoda ja mukautua muutoksiin. Muutos aiheuttaa aina vastarintaa mutta vastarinnan kautta voivat asiat myös kehittyä jos vain annamme itsellemme ja toisillemme mahdollisuuden kuunnella ja kertoa.
Tutkitaan myös sisäistä minäämme ja kirkko antaa mahdollisuuden rauhoittua kaikelta kiireeltä.
Tehdään yhdessä kirkosta Kansan kirkko.
Olisiko aika pysähtyä miettimään mikä on itsellesi tärkeää?
Copyright © Tapio Laakso 2010. All rights reserved.