

Kuva: Lehtikuva Nurmijärven Uutiset 3.10.2010
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-HEINÄKUU 2010 SEKÄ MÄÄRÄRAHA- JA TULOARVIOMUUTOKSET
Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet ja lehterin väki.
Lyhyt referointi 23.9.2009 pitämästäni puheesta valtuustosalissa:
…Kunnallista tuloveroprosenttia on nostettava vähintään 0,5 % vuosiksi 2010-2011, että olisi myös mahdollista huolehtia sosiaali- ja terveystoimialan lakisääteisistä palveluista niin, että emme laadi jo lähtökohtaisesti alibudjetoitua sosiaali- ja terveystoimialan käyttötalousbudjettia vuodelle 2010…
En nosta syyttävää sormea aikaisemmille demokraattisesti tehdyille päätöksille. Kaikki me kuitenkin yritämme parhaamme mukaan pitää huolta meidän omasta kunnastamme. Olemme toivottavasti selviämässä lamasta lähes kuivin jaloin.
Yllättäviin menoihin tulisi varautua paremmin ja investointien osalta tulisi noudattaa selviä suunnitelmia. Tämän vuoden aikana on tullut isoja investointeja listojen ulkopuolelta ja toteuttamisaikatauluja on muuteltu niin tämän vuoden kuin tulevienkin osalta. On myös tärkeää huolehtia jo olemassa olevan omaisuuden hoitamisesta ja peruskorjaamisesta.
Ei kaivauduta poteroihin eikä päntätä aapista kuin Jukolan veljekset tulevissa budjettineuvotteluissa. Neuvotellaan ryhmien välillä seuraavat tulevat vuodet kuntamme tilaa parantavaksi ja muistetaan myös, että kuntaamme hoitaa hieno henkilökunta ja vieläpä kustannustehokkaasti.
Lopuksi pieni kertomus pitkän matematiikan lyhyestä oppimäärästä:
Paikkana Nurmijärven ruokapalvelupiste. Yksi työntekijä sovitulla palkattomalla päivällä, mistä kunnalle säästöä 65€. Yhden henkilön puuttuessa kaikkea ei ehditä tehdä itse, jolloin esimies joutuu tilaamaan esimerkiksi sämpylät ja jälkiruoan valmiina, mistä erotuksena itsetehdyille tulee lisäkustannuksia yhteensä 124,40€. Kunnan työntekijän palkattomasta päivästä tulee siis kuluja kunnalle 59,40€. Toinen vaihtoehto on valmistella tuotteet edellisenä päivänä ylitöinä ja samaisena päivänä myös yhden puuttuessa ylitöinä 2h+2h = 87,28€ ja niin edelleen.
Copyright © Tapio Laakso 2010. All rights reserved.