
Muotoilija Stefan Lindforsin katoksia ei ole tarkoitus tehdä Nurmijärvelle. Helsinkiin Hakaniemeen suunnitellut 8 katosta tulisivat maksamaan lähes 800.000 euroa! Helsingissä nykymalliset pysäkkikatokset maksavat 10.000 - 30.000 euroa kappale. Täällä Nurmijärvellä katoksen hinta on noin 2000 - 5000€ riippuen materiaalista ja koosta.
Aloitteeni on käsitelty hyvin ja sillä on myös vaikutuksia jatkossa, kuten Ilkka Ruutu totesi maanantaina kyselytunnilla: \" Tästä eteenpäin tullaan pysäkkien katokset huomioimaan jo teiden ja katujen suunnitteluvaiheessa.\"
Aikaa aloitteeni käsittelyyn meni 2 vuotta, mutta kun Kirkkotie on siirtynyt kunnan kaduksi, niin katoksiin voidaan investoida. Kirkkotiellä on muutenkin laajat uudistukset käynnissä sillan sekä myöhemmin tien peruskorjauksen osalta - voisin todeta, että vihdoinkin. Viime valtuuston kokouksessa tein myös aloitteen Kirkkotien- ja Klaukkalantien kiertoliittymän rakentamisesta. Tällöin voitaisiin unohtaa liian kallis tienpätkä Järvihaan tien liittymään ja siirtää siellä toteutettavaksi aiottu kiertoliittymää ehdottamaani kohtaan.
Joukkoliikennettä pitää suosia ja kehittää ja myös pienillä teoilla voidaan saada matkustajamäärät nousemaan. Pysäkillä olevat katokset ovat yksi pieni palapelin osa koko joukkoliikenteen kuvassa. Liityntäpysäköntipaikat niin autoille kuin polkupyörillekin, uusi linja-autoasema ja kaikkien odotustilojen kehittäminen ovat myös osa tätä kokonaisuutta - puhumattakaan lipun hinnasta. Nurmijärvellä on edessään suuret haasteet kehittää joukkoliikennettä ja erilaiset mahdolliset vaihtoehdot olisi otettava huomioon riittävän ajoissa.
Nuoriso on jostain saanut päähänsä, että lasiseinäisten katosten rikki potkiminen on kivaa ja jotenkin miehekästä touhua. Olisiko Nurmijärvellekin sittenkin suunniteltava nykyaikset ja potkunkestävät katokset? Yhden tällaisen lasin vaihtokustannukset ovat 500 euroa (+alv.). Esitänkin toivomuksen, että nuoriso jättäisi katokset rauhaan. Jos joku haluaa potkia, niin siihen tarjoutuu täällä Nurmijärvellä erinomaisia mahdollisuuksia niin jalkapallon kuin budo-lajienkin muodossa.
Copyright © Tapio Laakso 2010. All rights reserved.