
Hyvinvointipalveluiden turvaaminen on näissä eduskuntavaaleissa jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Keskustajohtoisen hallituksen jäljiltä eriarvoisuus on kasvanut merkittävästi ja erityisesti julkista terveydenhuoltoa uhkaa rapautuminen. Yksin vuonna 2009 kunnat joutuivat leikkaamaan henkilöstömenoistaan 400 miljoonaa euroa. Tämä ei voi olla näkymättä päiväkodeissa, vanhainkodeissa ja sairaaloissa.
Esimerkki Keski-Uudeltamaalta: Lääkäri kirjoitti reseptin ilman tutkimusta ja vielä aivan eri vaivoihin kuin potilaalla oli? Tämän lisäksi potilas ei edes ymmärtänyt mitä ulkomaalaissyntyinen lääkäri oli sanonut ja reseptin sisältö selvisi vasta apteekissa; influenssaan lääkkeeksi nenäsumutetta migreenikohtaukseen. Toinen esimerkki Länsi-Uudeltamaalta, missä lääkäri totesi sokealle 83 vuotiaalle keuhkosyöpäpotilaalle: ”Te olette ongelmajätettä.”
Palveluiden alasajo on keskeytettävä. SDP haluaa vahvistaa kuntia, jotta ne kykenevät selviytymään velvoitteistaan paremmin. Kaikissa tilanteissa on tärkeää kyetä turvaamaan kuntien mahdollisuudet järjestää laadukkaat palvelut lähellä kansalaisia. Kuntien valtionosuudet pitää turvata.
Itse asian edistämistä on viime aikoina haitannut ikävällä tavalla Keskustan harjoittama pelottelu \"Kokoomuksen ja SDP:n ajamasta sadan kunnan mallista.\" SDP:n osalta tällaista tavoitetta ei ole milloinkaan esitetty. Onkin hyvin valitettavaa, että pääministeripuolue, joka on itse vastuussa viime vuosina tehdyistä hallinnollisista uudistuksista, valehtelee omissa mainoksissaan.
Kuntauudistukseen on saatava vauhtia ja on kyettävä vihdoinkin siirtymään tämän hallituksen harjoittamista hallinnollisista laatikkoleikeistä palveluiden sisällön parantamiseen.
Copyright © Tapio Laakso 2010. All rights reserved.