

YT:t alkavat! Siinä meille kaikille Pöyryn luottamusmiehille ilmoitus aamulla. Outoa sinänsä, koska osastolla millä minä työskentelen, on YT:t olleet päällä jo noin 2 vuotta.
Toiminnat siirretään ulkomaille - se on ollut nähtävissä jo muutaman vuoden ajan. Olemme itse kaivaneet omaa kuoppaamme kun olemme kouluttaneet ulkomaan konttoreissa tekijöitä tekemään samoja töitä kuin mekin. Samalla olemme tehneet ympäri maailmaa lukuisia paperi- ja sellulaitoksia ja Suomessa on jouduttu sulkemaan samanlaisia laitoksia, koska kilpailusta on tullut liian kovaa. Myös yritys on kaivanut oman kuoppansa; ovatko reunat jo liian korkealla?
Pöyryläiset ovat jo muutaman vuoden roikkuneet -löysässä hirressä- ja nyt sitten annettiin köysirasvaa.
Missä on yritysten yhteiskuntavastuu? Myös valtion yrityksistä potkitaan tekijät pihalle. Onko jatkuva kasvu mahdollista? Voittoa pitää tuottaa koko ajan enemmän ja liikevaihdon kasvaa. Samat hemmot, jotka saneeraavat, saavat valtiolta tunnustusta ja pokkuroivat itsenäisyyspäivän linnanjuhlissa muka maamme sankareina!
Ihminen on nykyään vain numero ja kustannustekijä. Pistetään kaikki työntekijät ulos, niin johan alkaa virrata rahaa firmalle.
Copyright © Tapio Laakso 2010. All rights reserved.