
Jälkiviisaus on sitä parasta...Demarit ja muutama muukin ryhmä olivat pakkolomia vastaan.
Erään kunnan työntekjän kommentti siihen, miksi hän on töissä kunnallisella puolella eikä yksityisellä kuuluu seuraavasti: -Saisin 400€ enemmän jos olisin yksityisellä puolella töissä, mutta kunnalla on hyvät lomaedut, minulla lyhyt työmatka, itsenäinen työ, uusia haasteita ja ihanat työkaverit.-
Nurmijärven kunnan työntekijät ovat osaavia ja motivoituneita ja olen usean osalta nähnyt läheltä heidän halunsa kehittää omaa osaamistaan ja työmenetelmiään.
Viime vuonna kunnan työntekijät venyivät ja tekivät ylitöitäkin. Muut Nurmijärven naapurikunnat eivät lomauttaneet henkilöstöään. Tulospalkkio ei korvaa työntekijän viime vuoden menetettyjä ansionmenetyksiä mutta on kuitenkin hyvä indikaattori siitä, että henkilöstöstä halutaan pitää huolta ja heidät huomioidaan. On myös huomioitava se, että kaikki työntekijät osallistuivat myös työpanoksellaan tiukkaan budjettiin ja saivat kunnan menoeriä jopa pienemmiksi kuin aikaisempina vuosina.
Osa lisämäärärahoista suunnataan käytettäväksi kunnan työpaikkojen hyvinvointiin. Osa kohdennetaan kuntalaisten käyttämiin palveluihin, joista viime vuonna leikattiin. Osalla kustannetaan mm. koulumateriaaleja ja uusia sänkyjä sairaalan vuodeosastolle. Hienoa!
Olivatko kertyneet säästöt todellisia sekä säästämisen arvoisia? On olemassa muitakin arvoja kuin raha.
Kannatan tulospalkkion maksamista kunnan henkilöstölle sekä lisämäärärahojen myöntämistä esityksen mukaisesti.
Eikä tämä ole politikointia vaalien takia vaan luottamusmiehenä olen nyt ja jatkossakin työntekijöiden aseman puolustaja.
Copyright © Tapio Laakso 2010. All rights reserved.